keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ritva-Liisa Virtanen: "Mehiläisten seurassa vietetyt hetket ovat taiteeni ruisleipää"

Kun taiteilijalla on takanaan kolmisenkymmentä vuotta mehiläistenhoitoa, niin ei liene ihme, että mehiläiset pörräävät myös teoksissa. Savonrantalaisen taidegraafikko ja -maalari Ritva-Liisa Virtasen näyttelyssä mehiläiset ovat aktiivisia toimijoita, vaikka läsnä on myös mehiläiskatojen uhka.

Eikä mehiläisaihe jää pelkästään teosten aiheisiin. Helsinkiläisessä Johan S. -galleriassa parhaillaan esillä olevassa näyttelyssä lähes kaikissa teoksissa on mukana mehiläisvahaa.

"Mehiläiset ovat opettaneet minulle valtavasti, ja mehiläiset ovat taiteeni ruisleipää", Virtanen kertoo.

"Nyt minulla ja miehelläni on kymmenkunta pesää, mutta enimmillään pesiä on ollut nelisenkymmentä. Voi sanoa, että silloin 1980-luvulla mehiläiset tukivat merkittävästi taidettani myös taloudellisesti", Virtanen hymyilee.

Helsingin näyttelyssä Virtanen käsittelee mehiläiskatoja ja niiden aiheuttamaa hätää ja pelkoa. Toisaalta näyttelyssä on myös toivoa: värikkäät teokset luovat uskoa tulevaan.

"Omat pesämme ovat pärjänneet hyvin ilman tuhoja. Olemme mieheni kanssa aina olleet tarkkoja mehiläisten hyvästä hoidosta. Ja varmasti elämme mehiläisten kanssa niin kauan kuin vain voimme."

Ritva-Liisa Virtanen: More HoneyBeeWax
14.2.-4.3.
Galleria Johan S. (Eteläranta 14, Helsinki). Avoinna: ti-pe 11-17, la-su 12-16



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti